Ajatuksen voimalla

Narsisti, marttyyri vai jotain muuta

2007-09-24T18:11:00+03:00

Aikani olen yrittänyt. Yrittänyt tehdä työni hyvin, hoitaa ns. hommat kotiin, hoitaa työni esimerkillisesti. Mutta rajansa kaikella, rajansa myös sillä että etsii syytä itsestäni. Syy on jossain muualla, esimiehessä ?

Jep, tiedän että olemme ns. eri aaltopituudella ja onhan meillä eri elämänkokemukset. Mutta jokseenkin hänen käyttäytymisensä on mielestäni sairasta ja netin ihmeellisestä maailmasta löysin narsistientuki.info sivut ja kirjoituksia, jotka ovat kuin suoraan työpaikaltani.

Esimerkki: Työntekijoille ei ole suoraan inhottava, mutta, kun työntekijä on ollut töissä muutamia kuukausia, se alkaa etsiä siitä vihreitä. Nyt koen ,että on minun vuoroni, en osaa enää yhtäkkiä mitään, jos teen jotain , kohta se on kyttäilemässä, missä tein virheen. Esim. jopa tiskatava on tiettylla tavalla, siis hänen tavalla.

Niinpä. oli virhe kuinka mitätön ja pieni niin siitä huomautetaan, ja syyllistetään. Annetaan tuta tulta että firmalle tämä virhe maksaa niin ja niin paljon, huoh.... Ja varmasti kaikki virheet jotka teen nostetaan tapetille. Siitä seuraa sairas ilmapiiri, pelon ilmapiiri. Sitä alkaa pelkäämään että osaako tehdä enään mitään oikein, että jos nyt tulee virhe, niin siitä taas huomautetaan. Sitten sitä vasta tuleekin tehtyä typeriä virheitä. Keskitytään pelkkiin virheisiin, minun tekemiini.

Toinen lainaus: Yleistä on "hovin" kerääminen, eli porukalla hiillostetaan sitten yhtä, joka on ilman tukea. Asiat käännetään pitkäaikaisella "myyräntyöllä" niin, että uhri on syyllinen, jo ennen, kuin uhri edes tajuaa olevansa uhri. Mutta mikäli kiusaaja/luonnehäiriöinen itse joutuukin toimenpiteiden kohteeksi, voi hän alkaa esittää marttyyriä, eli taas käännetään asiat itselleen parhaiten sopiviksi.

Varsinkin kun puolustat itseäsi. Meillä esimies ei käske, neuvo, opasta. Hän heittäytyy marttyyriksi, kun en ole osannut tehdä asioita oikein. Kun kaikki täytyy tehdä itse.... huoh..

Huokaillaan ja mulkoillaan kun kikattelen asiakkaitten kanssa, paheksunta suorastaan huokuu läpi, jokaisessa ilmeessä ja jokaisessa eleessä, kuin konsanaan kauhuelokuvissa. Vaikkakin hän yrittää sitä peitellä. Työpöytäni pengotaan säännöllisesti. Pöydältäni häviää mystisesti papereita, puhelinnumeroita, tilauksia ja asiakkaitten yhteystietoja. Ja taas tein virheen kun olen hukannut papereita ;-)

Pyöritellään silmiä kun en tiedä jotain teknistä faktaa / koodia tai teen kirjotusvirheitä.

Työterveyslaitoksen sivuilta lainattua:

Henkinen väkivalta voi ilmetä hyvin monin tavoin, kuten:

sanaton viestintä: kielteiset eleet, ilmeet, äänensävyt, katseet, olankohautukset sosiaalinen eristäminen: ei puhuta, ei kuunnella, kohdellaan kuin ilmaa, kielletään muita puhumasta, tervehdyksiin ei vastata, siirretään työskentelemään muista erillään, ei anneta ilmaista mielipiteitä, keskeytetään jatkuvasti maineen tai aseman loukkaaminen: levitetään vääriä tietoja, puhutaan pahaa selän takana, juorutaan, mustamaalataan, kritisoidaan, haukutaan, nöyryytetään, pilkataan, kiusatun uskonnollinen tai poliittinen vakaumus tehdään naurunalaiseksi, mitätöidään työnteon vaikeuttaminen tai loukkaaminen: jätetään tiedonvälityksen ulkopuolelle, annetaan tarkoituksettomia tehtäviä, annetaan vähän tai ei lainkaan työtehtäviä, annetaan osaamiseen nähden ala-arvoisia tehtäviäJoten, tarviiko ihmetellä että en ole jaksanut tehdä muuta kuin nukkua, levätä työpäivän jälkeen. Jokapäiväisen leivän saaminen tuntuu nyt lähinnä kun olisi joutunut työleirille, esimies on jumala ja hänen jokaista oikkuaan on noudatettava, tylliin: olen maan matonen, anteeksi olemassaoloni. Kenties saan tulla huommenna töihin.

Pienellä paikkakunnalla kun työpaikkoja ei pompsahtele kuin sieniä sateella. Joten nyt yritän olla töissä menttaliteetillä päivä kerrallaan / tunti kerrallaan. Tämä työsopimus loppuun.

Kumpa minulla olisi viisautta suhtautua asiaan oikein, ottamatta itseensä ja nielemättä kaikkea paskaa, joka minulle ystävällisesti suolletaan ;-) Voisiko ajatella että esimieheni on ikiliikkuva paskakone, joka ei sammu, ei tyrehdy eikä lopu. Aina voi olla varma paskan tulemisesta, ainut asia, josta ei voi olla varma on minkä verran paskaa tulee, milloin se tulee ja kuinka vahvaa se on.

Väsynyt

2007-08-24T21:33:00+03:00

Olen niin väsynyt, lähinnä työ joka imee kaikki mehut minusta. Työyhteisö on sairas, sairain mitä olen missään koskaan työskennellyt: mm harjottelija sanottiin irti laittomasti. Esimieheni on mustasukkainen kun tulen toimeen tj:n kanssa. Hän haluaisi olla prinsessa, aurinko ja maailman napa. Eikä siedä että joutuun varjoon, edes hetkeksi. Kommunikointi on perseestä, mitään ei sano, mitään ei myönnä. Koskaan ei tule palautetta, ainakaan positiivista. Koskaan esimieheni ei tee virheitä, ainoa, joka tekee virheitä olen minä. Hinnoittelu tapahtuu hänen mielensä mukaan, tuotteet on hänen mielensä mukaan, niissä ei ole virheitä. Minkäänlaista logiikkaa ei ole, ainoastaan logiikka, jonka hän on asettanut. Logiikka joka palvelee vain häntä. En voi töissäni asiakkaan kysyessä antaa hintaa, koska koneella perushinnat eivät pidä paikkaansa. Tietenkin asiakkaalle annetaan alennusta, mutta vain esimieheni tietää alennuksen määrän. Ja vika on minussa kun en ymmärrä hänen logiikkaansa. Minun ei ole oikeutettua pyytää palkankorotusta, koska työni ei ole tarpeeksi vaativaa.

Uskoisin että kaiken takana on kateuas, vallanhimo ja heikko itsetunto. Uskomatonta, että hän ei halua sitä ymmärtää, että teen hänelle töitä. En ole viemässä hänen suustaan tikkaria, vaan satsaan ja panostan firman eteen. Yritän olla hyvä työnteijä, anna kaikkeni. Mutta mikään ei koskaan riitä. Siispä miten edetä jatkossa, miten jaksan, miten jaksan olla polttamatta itseäni loppuun heidän loputtomien vaatimustensa edessä. Ehkäpä pikkuhiljaa annan tahdin hiipua, alan tehdä töitä hidastetusti. En keksi muutakaan.

Kesälomien jälkeen

2007-07-21T21:48:00+03:00

Lomat on lusittu ja arki alkaa. Arjen ongelmat ja murheet, taas ne iskevät nurkan takaa kavalasti kimppuun. Lomat meni suht koht kivasti, tylsähkösti, tosin mietin asioita ehkä enemmän kuin koskaan. Keräilin voimia syksyä ja talvea varten. Avokkaan kanssa ei tehty juuri mitään yhdessä, mitä nyt pakolliset vierailut ym.

Ystäväni soitti, kyseli moraalista mielipidettä että jos suhde on lopussa niin saako pettää. Eli asua toisen kanssa kunnes löytää asunnon, pettää eikä kerro toiselle (myöskään sitä että on lähtöaikeissa). Sitten kun on löytänyt asunnon niin sanoo toiselle:" terve vaan, nähdään joskus" ja lähteä. Minulle tuo asia on helppoa, olen uskollinen katkeraan loppuun asti. Mutta eihän kukaan estä pitämästä silmiään auki, kerroin mielipiteeni ystävälleni, kehoitin myös rehellisyyteen jos on jo päätöksensä tehnyt. Mielenkiintoista nähdä kunka käy. Kaupungissa vielä kun tuo asuntotilanne ei ole niin helppo.

Mielenkiintoista kuinka ystäväni soitto herätti minussa taas ajatuksia, unelmia, haaveita, muistoja. Se on kylmä tosiasia että riudun tässä parisuhteessa yksinäisyyteen. Nyt olen enemmän yksin kuin koskaan ennen. Vielä enemmän kuin yksin asuessani. Työ on tällä hetkellä ainut henkireikä (muutaman ihmisen ansiosta), vaikkakin sekin on yhtä kivikkoa lähinnä "akateemikon" osalta. Unelmia että joku sytyttäisi tuleni, saisi minut jälleen elämään "täydellä" liekillä ja rakastaisi paloani, loppuun asti. Unelmoin kosketuksesta, yhdessä elämisestä, intohimosta, kumppanuudesta, siitä suuresta rakkaudesta. Kuinka jonkun ihmisen kuuleminen / näkeminen voi herättää moisia ajatuksia. Herättää unenkaltaisesta olosta ja jälleen ravistella maailmani täyteen unelmia ja haaveita.

Läheisyys

2007-07-12T12:07:00+03:00

Taas se iski tajuntaani asia, joka puuttuu suhteestamme. Eli läheisyys, läheisyyttä meillä ei ole. Tai ainakaan avokkaan puolelta. Hän ei kosketa, eikä pidä hyvänä. Itse kyllä tulee lähelle että katso tuota, mikä tässä on, rapsuta, kutita.... Mutta koskaan hän ei tule ja ota syliin. Jos haluan läheisyyttä niin minun on "istuttava avokkaani syliin" tms. Tarviiko sitä sitten ihmetellä miksi lihon, syön täyttääkseni tämän tarpeeni. Minä olen ihminen joka tarvii parisuhteessa läheisyyttä, kosketusta, paijaamista, hellyyttä. Kaipaan miehistä kosketusta, miehen tunnustusta kuinka kivaa on pitää omaa kultaa sylissä.... jne. Muuten meillä menee ihan ok...

Tiedän että toista ihmistä ei voi muuttaa, enkä yritäkkään. Yritän pitää tämän suhteen kunnossa, kasassa, mutta onko se oman terveyteni hinnalla (lihominen). Niin tämä on asia jota minun täytyy "hautoa".

Kesäaamun mietteet

2007-07-07T06:31:00+03:00

Satumaisesti toivon että tuo edellinen uni toteutuisi, toteutuisi ja täyttäisi elämäni kumppanuudella. Paljon olen miettinyt elämääni, psyykannu ja punninnu eri kanteilta. Paljon on tullut tehtyä virheitä, jotka olisin voinut jättää tekemättä. Mutta toisaalta ilman virheitä olisinko oppinut läksyäni. Ja toisaalta mietin että olenko oppinut vieläkään. Vieläkin uskon ihmisiin, välillä sinisilmäisesti ja sehän on tietenkin paha. Opetella elämään niin että huomaa vanhempiensa virheet, väärät opetukset, väärät roolimallit eri tilanteessa. Jotenkin tuntuu että tässä asiassa olen apinoinut liikaa äitini vääriä käyttäytymismalleja. Ja lankean toisen ihmisen haavoittuvaisuuteen. Ja ehkä juuri nämä haavoittuneet ihmiset kuvittelevat minun olevan vahva, jaksavan mitä vain, ja tämän takia tarraavat minuun. Ja minä kun olen luullut sitä rakkaudeksi.

Rakkaus: nälkä ja jano, minun on nälkä ja jano rakkautta, hellyyttä, vahvaa olkapäätä, empatiaa, miehekkyyttä, seksiä. Onneksi naisille on romanttisia novelleja / kirjoja, joilla voi hetkellisesti humalluttaa itseänsä.Voi kumpa näkisin tänäkin yönä ihanaa unta.

Uni sinusta

2007-06-07T08:00:00+03:00

näin sinusta unen, unen jossa kiinnitin ensin huomioni sinun käsivarteesi, unen jossa raotit peiton kulmaa ja sanoit: tule tänne, no ala tulla jo tänne. Katsoin epävarmasti ympärilleni ja tulin arasti viereesi. Otit minut kainaloosi. Voi kuin olin onnellinen :-)

Akateemikon paheksunta

2007-06-06T21:54:00+03:00

Akateemikko ei ymmärrä että toisinkin voi elää, että voi elää ilman sivistyssanoja, ja silti nauttia elämästä. Akateemikko paheksuu jos ei muista heti kaikkia käsitteitä, akateemikko katsoo vihaisesti jos juttelet hänen asiakkaansa kanssa, varsinkin jos nauratte yhdessä. Akateemikko on vihainen jos jokin pilkku ei ole kohdallaan, tai sinulla on väärä fontti. Akateemikko ei arvosta vaikka kuinka hyvin palvelet asiakkaat, kiitosta ei koskaan saa, moitteita kyllä.

Niin tämä akateemikko on töissä, työkaverini. En tällä kirjoituksella moiti muita akateemikoita, mietin vain omassa elämässäni olevaa akateemikkoa. Tämä akateemikko ei puhu koskaan mistään muusta kuin työasioista, me emme koskaan istu yhdessä kahvilla emmekä juttele tyttöjen juttuja. Lomalla ollessaan hän jättää viestejä sähköpostiini, antaen töitä, tarkista tämä.... minähän en koskaan osaa tehdä työtäni moitteettomasti, laiskakin olen vaikkakin aina ei ehdi edes kahvilla käymään. Miten tulla toimeen akateemikon kanssa ? Voisikohan olla niin että akateemikolla on huono itsetunto, että myös akateemikko voisi katsoa itseään peilistä ?

Tunteeko kukaan

2007-06-06T20:35:00+03:00

Tai elääkö kukaan muu ns. suurella liekillä, varsinkaan mies. Onkohan toista ihmistä jolla olisi voimakas tunne-elämä. Eli tuntee syvästi, elää täysillä, mutta elää kunnolla, ei enään nuoruuden uhmaa ja kokeiluja. Nauttii joka hetkestä, tarttuu hetkeen. Välillä tuntuu että on niin paljon ihmisiä ympärillä, jotka tuntevat "kevyesti", ovat naamioidensa takana päivästä toiseen, piileksivät. Paheksuvat toisin eläviä. Välillä on niin turhauttavaa kun tuntee olevansa lajinsa viimmeinen. Olisi ihanaa saada tavata jossain ihminen, joka nauraa, nauttii, elää ns. suurella liekillä, siis Mies. Elää pelkäämättä muiden tuomioita, jolla on rohkeutta nauttia elämästä ilman suurempia naamioita. Olisi ihanaa saada jutella ja kysyä kuinka hän elämänsä kokee. Tunnistaisinkohan moisen? Vai onko niin että ujostelisin.

Rupsahtaa palaen - sekavia ajatuksia intohimosta, rakkaudesta

2007-05-25T21:00:00+03:00

En halua vanheta, en halua että vartaloni rupsahtaa ja rypyt lisääntyvät kasvoilleni. Haluaisin olla nuori, intohimoinen, rohkea, onnellinen, iloinen. Miksi täytyy rupsahtaa, miksi. Voihan sitä viisastua rupsahtamatta.

Miksi satuprinssini et tule jo? Minulla on nälkä ja jano. Haluan roihahtaa, roihahtaa sylissäsi, haluan palaa, polttaa, jäähtyä ja palaa aina uudelleen. Halaa minua, halaa uudelleen, rakasta minua, tee tutkimusmatka minuun, minä odotan sinua.. Helvetti, minä ja minun intohimoni, nälkäni. Mikä helvetin vietti minulla on ? Minunhan pitäisi olla jo aikuinen. Kosketus, kosketus ja hellyys. Kaipaan kosketusta sairaan paljon, kaipaan ja ikävöin. Hellyys, hellyys joka humalluttaa, joka tekee kaiken muun merkityksettömäksi. Pelkkä kosketus. Kosketus, joka tuntuu sydämmessä. Pelkkä katse, katse joka polttaa huoneen toiselta puolelta. Polttaa reiän sydämmeen. Pelkkä ajatus sellaisesta katseesta saa minut sekopäiseksi.

Joku on joskus sanonut minusta: pää pilvissä, jalat maassa. Sitä minä olen....

Asiat, joita ei voi muuttaa

2007-05-22T08:17:00+03:00

Sunnuntaina tuli dokkari ikääntymisesta. Haastateltiin satavuotiasta naista, joka sanoi että ei kannata kantaa stressiä asioista joille ei voi mitään. Että kannattaa nauttia elämästä. Niinpä, kuinka monta kertaa olen antanut tämän neuvon ystävilleni, mutta noudatanko tätä itse. Kannan kaikenmaailman huolia harteillani, huolia joille en voi mitään. Miksi ? Minkä takia ? Hitto vie että sitä on tyhmä. Nyt täytyisi ottaa uusi suunta elämälle ja lakata murehtimasta. Elää ja nauttia niistä elämän antamistä onnen muruista, niistä pienistä asioista, jotka tekevät onnelliseksi.